Tällainen on SonorEnsemble

Sopraano
Joanna Aho
Laura Alajoki
Britt Bergholm
Johanna Räty
Silja Sanyang
Mezzosopraano
Nelli Gabrielson
Kati Hyvärinen
Eeva Pappila
Altto
Nina Kotila
Titta Lindqvist
Anne Pekkarinen
Miia Rosenberg
Tenori
Tero Halonen
Juho Järvinen
Seppo Mallenius
Risto Suominen
Baritoni
Antti Hakala
Jukka Martikainen
Sa Rane
Basso
Petri Vaheri
Johtaja

Kemiläissyntyinen MuT Hanna Remes (s. 1973) on kouluttautunut Sibelius-Akatemiassa. Vuonna 2001 Remes valmistui musiikin maisteriksi kirkkomusiikin osastolta kuoronjohto ja laulu pääaineinaan. Maaliskuussa 2004 hän suoritti kuoronjohdon A-tutkinnon ja valmistui kesäkuussa 2006 esittävän säveltaiteen osastolta kuoronjohto pääaineenaan. Huhtikuussa 2021 Hanna Remes valmistui musiikin tohtoriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Doc-Mus-yksiköstä. Näiden lisäksi hänellä musiikkipedagogin tutkinto Keski-Suomen Konservatoriosta.
Hanna Remes on johtanut Helsingin Laulua syksystä 1998, Kilven Kuoroa syksystä 2000 ja Sekakuoroliiton Liittokuoro FluoCantoa syksystä 2019. Remes perusti Kamarikuoro SonorEnsemblen syksyllä 2002. Remes työskentelee Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulissa hiippakuntasihteerinä. Lisäksi hän toimii Sekakuoroliiton taiteellisena johtajana ja Sulasolin taiteellisen toimikunnan jäsenenä.
Kamarikuoro SonorEnsemble on perustettu vuonna 2002 johtajansa Hanna Remeksen kuoronjohdon A-tutkintoa varten. Kuoro debytoi tutkintokonsertissa vuonna 2004 esittäen Francis Poulencin Un soir de neige -kantaatin. Laulajisto koostuu noin 20 aktiivisesta musiikin harrastajasta ja kuoron tavoitteena on kuulas, vapautunut ja yhtenäinen sointi. Ohjelmisto muodostuu monipuolisesta taide- ja rytmimusiikista.
SonorEnsemblen vuosittaisia tapahtumia ovat kesäinen musiikkihetki Karunan museokirkossa Seurasaaressa ja joulukonsertti Paavalinkirkossa. Lisäksi kuoron toimintaan kuuluvat kilpailu- ja konserttimatkat, erilaiset musiikkiprojektit sekä pienimuotoisemmat esiintymiset. Viime vuosien kohokohtia ovat olleet Rooman matka Helsingin piispojen seurueessa, kisamatkat Malagaan ja Korfulle ja Veli-Pekka Hännisen käsikirjoittaman ja Säde Bartlingin säveltämän Samaan aikaan toisaalla -passiodraaman sekä Kaj-Erik Gustafssonin Irja Askolan tekstiin säveltämän Messu pääsiäisyönä -pääsiäiskantaatin kantaesitykset yhteistyökuorojen, solistien ja orkesterin kanssa. Syksyllä 2020 SonorEnsemble esiintyi Hanna Remeksen tohtorintutkinnon viidennessä opin- ja taidonnäytteen osassa. Koronarajoitusten aikaan kuoro on harjoitellut aktiiviisesti etäharjoituksin sekä Teamsin että Jamulus-ohjelman avulla.
Vuosi 2022 oli kuoron 20-vuotisjuhlavuosi! Keväällä 2022 kuoro esitti Frigyes Hidasin Requiemin Helsingin poliisisoittokunnan, Kilven Kuoron, Helsingin Laulun ja solistien kanssa Kallion kirkossa. Syyskaudella järjestettiin juhlakonsertti Ritarihuoneella, iltajuhla sekä konserttimatka Provenceen.
Kiinnostuitko?
Etsitkö keskiviikkoiltoihisi intensiivistä musisointia ja huumorintajuisia kuorokavereita? Kiinnostavatko elämykselliset esiintymiset ja ikimuistoiset kuoromatkat? Ota yhteyttä ja ilmoittaudu koelauluun.
